Hölynhiekkaa

Palmu taistelee viimesistä rippeistään. 

Perjantain siestan jälkeen ei tarvinnut mennä takasin työelämään, joten avasin silmät. Katsoin ympärille ja saatoin ottaa joitakin kuvia. Ehkä vähän... innostuin. Kävelin ihan lähettyvillä kadunkulmissa ja paikoissa missä en ole vielä käynyt. 

Siis kaktus joka ei näytä kaktukselta. Kaktus päättäväisesti taistelee tilastaan ja työntyy uusille ilmoille kuin kuusi Suomessa. Totta puhuakseni katsoin ensin että kenen mukana kuusi on tänne eksynyt. 

Bristolin ranta on espanjankielen taitojeni mukaan luonnonsuojelualue. Se on pieni ranta, johon ei kuulu juuri muuta kuin meren porinat. Siihen kun lisäät lepposet kävelyvaatteet aurinkolaseineen, sekä auringon vajoamisen alas. (=auringonlasku)

Bristolin rannasta jatkoin kävelylenkkiä, jolle alunperin olin lähtenyt. Corralejossa on loistavat mahollisuudet lenkkeillä hämmentävän kauniissa maisemissa. Oli tarkoitus ottaa kuva urheilijasta leukoja vetämässä auringonlaskua vasten mutta ei poika tykännyt hyvää ideasta joten jatko lenkkiään. 

Päivärutiinia Corralejossa

Havahdun, ja muistan jälleen olevani Espanjassa. Herätykseen on vielä tunti aikaa, joten voin vain nauttia makoilusta, suunnitella tulevaa ja haaveilla aamupalasta. Herätys on klo 9, joten tähän mennessä yhtenäkään aamuna en ole herännyt järkyttävän uupuneena.

Paria minuuttia vaille 10 astun Vodafonen rauhalliseen liikkeeseen. "Good morning, how are you?", kuuluu kahdesta hymyilevästä suusta. "Muy bien!" , vastaan. Tänne on kiva tulla töihin. Vaihdan punaisen työpaitani ylle ja aloitan aamun laittamalla ensimmäiset korjaamoon menevät puhelimet lähtövalmiiksi postimiehelle. Kopioin parin paperin tekstit seuraavaan, ja siistin ympäristön. 

Minun tehtäväni on hoitaa englanninkieliset asiakkaat. Suurin osa turisteista tulee ostamaan prepaid-liittymän, netillä tai ilman. Kun raha-asiat, tietokoneelle tiedoston tallentaminen sekä sim-kortin asentaminen hoidettu, asiakas voi lähteä onnellisesti ovesta ulos ja soitella mielensä mukaan.

Siesta alkaa yhden maissa. Kävelen kotiin ja syön lounaan. Mielikuvituksen mukaan syön kasvissosekeittoa ja patonkia, tai ... Porkkanakeittoa ja patonkia. Lopun aikaa sään mukaan nukun päiväunet joko rannalla tai omassa sängyssä. Kolmas vaihtoehto on katuputiikkien myyjien kanssa hinnan tinkiminen milloin paidasta, mekosta, kellosta. 

Työt jatkuu 16:30 uudella energialla. Jos olisin poliitikko, suosittelisin siestaa Suomeen. Me suomalaiset menemme pimeen aikaan töihin ennen kukonlaulua rättiväsyneinä pimeydestä. Teemme pitkän työpäivän ja pääsemme 15-17 aikaan, jolloin on vielä pimeämpää kuin aamulla. Onnekkain saattaa ehkä nähdä auringon. Pimeydestä keskustellaan aamusta iltaan. Miksi emme mene auringon aikaan (12-14?) ulos? Monissa ammateissa yritykset ovat hiljaisempia tähän aikaan joten eikö olisi ideaa lähteä koko poppoo pihalle? (Sain muuten jo yhden miehen varmaksi kannattajaksekseni) 

Tai sitten musta ei tule poliitikkoa. 

Suurin osa Vodafonen asiakkaista puhuu espanjaa, jolloin minä voin nostaa kädet ylös. Hieno kieli, mutta contratoista ja prepagoista en osaa puhua tällä kielellä. Ainakaan samaan tahtiin. Työkaverit osaavat kielensä kun minä teen pienempiä hommia sillä aikaa. Kirjoitan blogia, piirrän, vastaan äidin kuulumiskyselyihin, otan #selfie, järjestän kynät oikeeseen järjestykseen, ja niin edespäin. Ei, en laiskottele. Istun monta tuntia liikkeen taukotilassa joka on muuten kolmen vessanpöntön kokoinen. En tarkoita että täälä olisi kuitenkaan niin montaa. Istun yhden sellaisen päällä, näppärä pieni pöytä edessäni. Istun ja näpyttelen puhelimellani tätä tekstiä jota parhaillaan luet. Hoitelen monta tärkeää asiaa sillä aikaa, ettei työkavereiden omatuntoa ala kolkottaa työtehtävien vähyys. 

Voin käsi sydämellä sanoa, että olen oppinut varmasti paljon jo pelkkä sillä, että istun kovalla alustalla päivästä toiseen. Eivaan, tosissaan sanottuna olen oppunut kieliä, liittymäkaupan toiminnan pääpiirteet sekä espanjalaista työkulttuuria. 

Illalla lähden kotiin syömään, mutta tänään on poikkeus kun lähden työkavereiden kanssa ravintolaan. Ihanaa olla hauskojen ihmisten kanssa. Työpaikan yhteishenki tekee kovalla alustalla istumisenkin ihan hauskan :D.

Illalla menen Wifin luo luovuutta käyttäen. Tiistai-illan blogipostauksen kirjoitin oman kämpän rappukäytävässä naapuriravintolan netissä. Istuin lattianrajassa ja näin kun ulkona satoi vettä. 

"Silmät ja sydän auki" Ensimmäisten viikkojen kokemuksia

Olen kaksoissiskostani riippuvainen avuton pikkulintu, joka räpyttelee kovasti oppiakseen elämää Espanjan Fuerteventuralla, Corralejossa, kuten aikaisemmin kerroin.

Olen ensimmäiset viikot katsonut Corralejon katuja silmät suurena. Toiset puhuu espanjaa tai lontoota. Lontoo sujuu multa sen verran että saan ruokaa. Olen tähän asti elämääni elänyt äidin ja isän hoivassa. Kun on tuntunut yksinäiseltä, haikealta, iloiselta, ylienergiseltä, olen mennyt keittiöön tai olohuoneeseen pitämään meteliä. Olen soittanut pianoa ja laulanut koko sydämestä. Olen mennyt härkkimään pikkusiskoa, nipistelemään kaksoissiskoa, hyppimään olohuoneeseen. Nyt nämä kaikki vaihtoehdot ovat useamman tuhannen kilometrin päässä. Kotoa olen kuullut terveisiä, että on hiljaista. Kiitos kysymästä, tääläkin on. 

Lähdin yksin Espanjaan. Minä, ihmisistä riippuvainen reppana naisenalku. Lähdin maailmalle, mitään hajua siitä mitä tuleman pitää. Nyt tulee tarpeen ne kokkaustaidot, joita yläasteen köksän tunnilla treenailtiin. Mikään ei kuitenkaan voita päättäväisyyttä, luottavaisuutta, "pitää vain pärjätä"-asennetta, puhumattakaan hymystä naamavärkin alaosassa. 

Minusta pidetään täälä huoli. Vaikka olen yksin, en ole yksin. Monta kertaa päivässä minulta kysytään, mitä kuuluu. Joka hetki voin ottaa yhteyttä yhteyshenkilöön, Itziariin. Soittaa ja pyytää apua. Pienen keskustelun jälkeen voi taas nauttia täysin rinnoin tulevasta. 

Kun ei ota elämää niin tosissaan voi päätyä hauskaan keskusteluun amsterdamilaisen pariskunnan kanssa. Sieltä tuli suomea suoraan hihasta. Mita kuulu? 

Olen kokenut kaikenlaista. Ensimmäiseen viikkoon mahtui matkalaukun häviäminen, löytyminen, muutto seuraavaan asuntoon, työpaikka Vodafonella, uusia kavereita ja tuttavuuksia, ravintoloita, rantalenkkiä.. Nyt kahden viikon kokemuksella voin sanoa olevani asettunut aloilleni. Uuden asunnon jaan espanjalaisen kämppikseni kanssa. Yhteiselo toimii loistavasti suomen, englannin ja espanjan sekoituksella. Kun jotain tulen kaipaamaan tältä reissulta, on kämppäelämä. Sielä on se kaikki tuttu ja turvallisuus. Sinne voi lintu lentää värjöttelemään, keräämään voimia uudelle lennolle. 

Kuukausi saarella ilman tuttuja on kova kokemus. Olen kokenut itseni maailman yksinäisimmäksi reppanaksi ihmiseksi. Jokaisen tuntemattoman ihmisen hymy ja moikkaaminen pelastaa hetken, tai koko päivän. Opin, että kannattaa moikata myös tuntematonta vaikka lenkkipolulla, kadulla tai kirjastossa. Toisen yksinäisyys voi kadota samassa hetkessä.  

Ruoanlaitto kotokeittiössä (Suomssa) onnistuu kädenkäänteessä, kun vertaa tätä. Katsokaa ja nähkää makaronilaatikko. Tosin ei laatikko. Varmaan makaronipata. Ja koska jauhelihaa (elämän perustaa) ei löydy espanjalaisesta pakastealtaasta, tilalle tulee pekonia. Makaronia ja pekonia kera kanamunamaitosoossi. Nauttikaa. On siinä juustoakin päällä. 

Kaiken lisäksi tein sitä ilmeisesti varulta heti koko kuukaudelle. Joko tein ruokaa kovassa vihlovassa nälässä tai kuvittelin tarjoavani siitä määrästä kaikille Corralejon nälkäsille klo 12:30.

Koska aina ei jaksa syödä makaronipekonipataa, voi mennä seinänaapuriravintolaan Alpendeen syömään buenoa ruokaa. Silloin pääsee nettiin. Täälä ei pahemmin auta olla puhelimen orja, kun oma mobiilidata ei toimi täälä. On taktikoitava Wifi-yhteyksien kanssa kaduilla. 

Tämä reissu on kuin vuorikiipeilu. Aloitettava juurelta, kiivettävä ylös asti jos sinne tahtoo. Matkalla tulee hetkiä kun voi katsoa henkeäsalpaavan hienoja maisemia, toisella hetkellä voi kompuroida polven ja oikean käden verille. Ylhäällä voi syödä eväitä ja muistella matkaa. Putsata haavat. Lyödä kättä päälle matkaystävälle. 

Tosta mä juoksin kovaa tahtia ylös kivivyöryä vastaan. Selvisin parilla naarmulla. Paikallinen nainen kuitenkin ohjasi mut kulkemaan kaunista polkua pitkin kohti. Ihania nämä paikalliset ihmiset. Kannattaa lähteä maailmalle yksin. Jättää kotiin ne kaikki ihmiset. Kyllä ne sielä kotomaassa kannustaa. Paikalliset ihmiset auttaa kyllä! Jos kovin pahalta tuntuu niin voi juosta ensimmäiseen liikkeeseen juttelemaan myyjän kanssa. Tai kävelemään katuputiikkien ohi. Sieltä löytyy paljon juttuseuraa. 

Jos vihdoin alottaisi kirjoittamaan jotain järkevää. Okei asiallisesti kirjoitan, että olen oppinut olemaan yksin. Olen oppinut puhumaan lontoota. Asiakaspalvelutilanteessa, jossa asiakas tarvitsee prepaid-liittymän, osaan vakuuttavasti puhua. Espanjalaiset työkaverit eivät ole lontookielen mestareita, joten uskallan heittäytyä, räpytellä siipiä. Joka asiakaspalvelutilanteen jälkeen voin ilomielin taputella olalleni siitä, mitä olen oppinut. Puhun englantia kaikille täällä olijoille. Espanjaa tulee puhuttua välistä. Nykyään ymmärrän suurinpiirtein mistä työkaverini Deisy ja Emily puhuvat asiakkaille espanjaksi. Monesti tulee kommentoitua englanniksi väliin, vaikka mun ei kuuluisi edes osata vielä espanjaa. Olen ollut täälä kaksi viikkoa.

Kun vakuuttavasti pyydän espanjaksi tarjoilijalta vettä, putoan seuraavassa hetkessä kun tarjoilija jatkaa keskustelua minun aloittamalla kielellä. Kun sanon puhuvani mielummin englantia, tarjoilijan kasvoille piirtyy oudoksuva ilme. Yrittää vielä espanjaksi kysyä enkö puhu espanjaa. Ei, en puhu, vastaan englanniksi. Monesti myyjästä, tarjoilijasta tai kassatädistä irtoaa se oudoksuva ilme, että en puhu espanjaa. Tilannetta en ehkä osaa paremmin selittää, mutta lopputulos on se että täälä luullan minun olevani espanjalainen. Ja kun puhun englantia, osa arvaa heti olevani Suomesta. 

¡Bienvenido a Corralejo!

Kiitos kysymästä, matka meni hyvin. Matkalaukku jäi Saksan Tegelin lentokentälle. Ensimmäiset päivät täälä, Fuerteventuran Corralejossa, sain (jouduin) shoppailla itselle kaikkea mahollista mitä voi odottaa. Onneksi matkalaukku löytyi eilen, reissun neljäntenä päivänä.

Mun yllätykseksee ovella odotti lappu suomalaisilta tytöiltä. Kivoja kämppiksiä!

Kirjoitan nyt kahvilassa nimeltä Kactus. Celciuksia on noin 17, villapaidat päällä istuskellaan ulkona.

Viimetipassa mun työharjottelupaikka vaihtui Vodafoneksi, joka myy liittymiä. Olen palvellut lähinnä turisteja, jotka puhuvat englantia. Espanjalaiset työntekijät, Daisy ja Emily, ei puhu englantia kovin hyvin, joten me suomalaiset harjottelijat palvelemme prepaid-liittymiä ostavia turisteja. 

Vodafonen työkaverit Daisy ja Emily opettaa mulle hablo español.

Huomenna aamulla olen vaihtamassa kämppää seuraavaan, joten vielä tämänhetkiset kämppikseni halusi oman kädenjälkensä tähän blogiin, olkaa hyvät!

Correleajon ensimmäisten kämppisten mielipide Eirasta: 

Eira on mukava ja "helppo" kämppis. Hän ei välitä vaikka kämppikset ovat äänekkäitä. Eira ei myöskään kertaakaan herännyt vaikka me kuinka huudettiin ja naurettiin viereisessä huoneessa. Erityiset propsit Eiran sikeästä unenlaadusta! Myöskään meidän "maailman typerimmät kysymykset" eivät haitanneet Eiraa. 

Terkuin: Miisa & Kukkis Tampereelta!

Jossain vaiheessa tähän blogiin ilmestyy video, jonka olen ottanut tästä reissusta. Todenäkösesti julkaisu tulee reissun jälkeen, kun olen kotiutunut.

Hasta luego!