Mun aika kertoa että oon täälä enää kolme yötä. Aikasemmin olin kirjottanu kirjan mittasen tekstin Suomen ja Espanjan väliltä mutta se on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Luovuuteni on sen verta lyhyt että en enää osaa muistaa niitä hauskoja eroavaisuuksia mitä aikanaan raapustin. Anteeksi. Joten nyt tähän päivään. Katsokaa, olkaa hyvät!
Pääsin kirjottamaan blogia jätskin ääressä, kun mut keskeytti lämmin läjä. Ihan hyvin ostuttu suoraan taskuun. Mä kun kuvittelin selviytyväni moiselta tulitukselta tällä reissulla. Tosin mä kuvittelin kaiken olevan muutenkin jo tässä mutta näinä viime päivinä oon vasta kokenut sen kuuluisan kulttuurishokin.
Lähin tallaamaan näitä katuja mitä on tullu kirmattua jo monta viikkoa. Iltaelämä viikonloppusin on suunnattoman ilosta. Perheet, kaverit, ystävät ja uudet tuttavuudet kohtaavat lukuisissa ravintoloissa. Täälä muuten ku astut lähellekään suojatietä ni autot pysähtyy ku seinään. Mä varmaan jään auton alle heti kun Suomeen pääsen. Ellen jo täälä ku tottuneesti katse kellossa juoksen töihin.
Tästä asiakkaasta tahon kertoa vaikka typerän kuvan otinkin. Inventaariota olin tekemässä kun asiakas tuli englanniksi kysymään prepaideista. Mulla oli ehkä hankalin tilanne, en muistanu yhtäkkiä mitään mitä kuului tehdä, ajatukset sotki tilannetta lisää ja liike täynnä ihmisiä. Olin aivan suomenkielessä, joten englanti ei luistanut. Pahottelin kovasti asiakasta aina kun jokin meinasi taas unohtua ja tyytyväinen asiakas lähinnä hymyili vain lisää. Kiittelin kärsivällisyydestä ja itsekin nauroin tilanteelle. Kuuluisa kielimuuri. En meinannut löytää oikeita lukemia mutta mukava asiakas ehdotti että etitään vastaus yhdessä. Ja hymyili. Ei ollut lomalaisella kiire. Menin välillä hämilleni ajatusten liikajuoksusta ja välillä juoksemattomuudesta. Olipas vaikea saada yksi prepaid valmiiksi. Vieläkin tyytyväinen asiakas vain hymyili ja kiitti hyvästä asiakaspalvelusta ja ojensi mulla ehkä isoimman näkemäni mansikan käteen. Kiitos sinne mistä päin maailmaa ikinä oletkaan!!
Olen tehnyt moisia prepaideja jo monta viikkoa ja ei niissä, eikä englannissa muuten kuuluisi olla ongelmaa mutta tottakai näitä jumituksiakin tulee. Ja nyt se sai ehkä hauskimman päätöksen. Asiakkaat on lepposia, ihmisiä nekin, joten ei ressiä!!
Corralejon viimesimmät puristetut appelsiinimehut rannassa wifi-ravintolassa. Päätin illan päälle kävellä kaduille jonne en ollut vielä ilta-aikaan päätynyt ja makeet maisemat löysin.
Nyt on tavotettavaa suomalaisessa poliisiasemassa! Mä eka tsekkasin että ois legoista tehty mutta ei, ihan oikee talo se on.
Paikallisten kisat sunnuntaiaamuna suuren kannustusjoukon kera. Kuvassa harrastajien valmentajien keskeinen kisa.
Ja nyt sanon sen mun kulttuurishokin. Ääneen. Mä oon niin suomalainen.
Suomalaisena hämmennyn poskisuudelman kohdalla. Ihan jokainen kerta. Pitäis varmaan vuoden verran ainoastaan harjotella poskisuudelmia. Kun ekan kerran täälä ollessani uusi tuttavuus tuli ja pussas kummallekin poskelle, olin yllättynyt ja muistin kahden sekunnin päästä olevani espanjassa espanjalaisten keskellä. Kyllä, koin olevani toodella suomalainen. Onnittelin yhtä uutta tuttua syntymäpäivän kunniaksi pienellä suomalaisella halilla kun se vaihtui yllättäen espanjalaiseksi poskisuudelmaksi. Kyllä, yllätyin ja en yllättynyt, ja samaan aikaan!
Ihana asiakas! Ja niin tuttu tunne itselleenkin kun meinaa joskus aivot lyödä tyhjää omilla kotikielilläkin! Naurattaa kun ei meinaa tulla millään kielellä ulos suusta sitä mitä haluaa sanoa. Mahtavia tuollaiset rennot asiakkaat, jotka vielä tarjoutuvat auttamaankin. :)
VastaaPoista