Video CV-kilpailu on Työtaitovalmennuksen järjestämä kilpailu, josta mä sain kesäduunipaikan. Kilpailuun osallistui neljä työnantajaa; Espoon kaupunki, HOK-elanto, Koulutuskuntayhtymä Omnia, sekä TeliaSonera. Kilpailuun osallistui Espoon Omnian opiskelijat. Ne kilpailivat neljästä eri työpaikasta laittamalla 1,5 min videon itsestään ja lähettämällä sen arvioitavaksi. Piti valita paikka, joka vaikutti itselle kiinnostavimmalta, ja lähteä kokeilemaan uutta työnhakukeinoa. Palkintona oli kesän 2015 kesätyöpaikka.
Laitoin videon kilpailemaan Espoon kaupungin Sellon kirjaston kesäduunipaikasta. Lopputulos vaikutti ihan lupaavalta, kun sain viestin jatkoonpääsystä jo seuraavana päivänä. Esiraati oli valinnut parhaimmat videot, ja laittanut ne eteenpäin työnantajille. Työnantaja päätti kuka tulisi saamaan tämän kesäduunipaikan. Minut valittiin Espoon kauppakeskus Sellon kirjaston kesätyöpaikkaan.
![]() |
Espoon kulttuuritalolla Keksijän Päivä 2014 ©Mikin Omnia Olen oikeassa reunassa ensi kesän työnantajani vieressä. |
Osallistuimme Espoon kulttuuritalolla järjestettyyn Keksijän Päivään 2014. Tapahtumassa oli nuoria ja vanhempia keksijöitä, poliitikkoja, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Työtaitovalmennuksen video cv-kilpailuun osallistuneet työnantajat sekä kilpailun palkitut, unohtamatta hienoa yleisöä. Meidät (opiskelijat ja työnantajat) pyydettiin lavalle ruusujen jakoon.
Kysyin työnhausta itse rekrytoijilta, miten video-cv:t näkyy nykyään työnhaussa. Kuulemma on joitakin video-cv:tä näkynyt. Niitä on vain joitakin tullut, joten siinä on oiva paikka erottua joukosta! He kysyivät, miltä tuntui kuvata oma cv itsestä nauhalle, ja lähettää se eteenpäin. Kuvaaminen oli outoa. Tuijottaa nyt koulun iPadia ja kertoa nauhalle itsestä videolle. Kaikista oudoin hetki oli koko videoinnissa se, kun video näytettiin tälle 300 hlö katsomolle Keksinjän Päivänä.
Oli se ihan hienoa kokeilla loppujen lopuksi vaikka typerältä ensin tuntuikin!
Oli se ihan hienoa kokeilla loppujen lopuksi vaikka typerältä ensin tuntuikin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti