lauantai 20. joulukuuta 2014

Yrityskylä Espoo

Yrityskylä on 6-luokkalaisille lapsille järjestetty päivän tutustuminen työelämään. On kaupunginjohtaja, toimitusjohtajia, yrittäjiä, päätoimittaja, bussikuski, lääkäri, rehtori, kauppias, pankinjohtaja... Lapset saivat itse hakea mieleistä työpaikkaa. Yrityskylässä kävi joka päivä 3-4 eri koulun 6-luokkalaiset.


Nobinan bussikuski vei työntekijöitä paikasta toiseen.

Päivän Länsiväylä tuli valmiiksi tehokkaan tiimin toimesta.

Työyhteisössä autetaan apua tarvitsevia.

Näin asiakas osaa odottaa että Soneran myyjä tulee pian palvelemaan. 

Asiakas näkee mitä ostoksia hintaan kuuluu Sonerassa.


Olin Yrityskylässä ohjaajana kaksi viikkoa. Ohjasin näitä intopiukeita nuoruuden alkuja. Siinä tuli opittua venymään äärimmäisyyksiin, olemaan lasten tasolla, vetämään villimpääkin kaverusporukkaa töihin. Kokemus oli huima. Vain vähän aikaa sitten epäröin toisinaan että olen aivan pikkulapsi jonka pitäisi pian heittäytyä aikuisten isoon maailmaan. Näiden lasten ilmeistä näki kuinka ne piti meitä ohjaajia hienoina ihmisinä jotka tietää kaiken. Ohjaajalta voi kysyä mitä vaan.
Ohjaajan todellisin opettaja Yrityskylässä oli nämä 60-70 lasta, jotka kaikki halusivat äkkiä tekemään ja tutustumaan uuden paikan ihmeellisyyksiin.

Olen ottanut kuvat itse ja olen kysynyt luvat aina kuvissa näkyviltä työntekijöiltä.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Mephisto Shop - Myyntitapahtuman vaiheet

Myyntitapahtuman vaiheet, työharjoittelija Eira Hirvonen, Mephisto Shop Helsinki

Mephistolla tarvekartoitus tehdään niin, että kysytään asiakkaalta, että minkä tyylistä kenkää olisi etsimässä. Tuleeko korkoa vai ei, minkä väristä, tai mihin tarkoitukseen kengät tulevat? Tuleeko kengät kaupunkikengiksi, juhliin vai pitkälle patikointireissulle? Tarvekartoitus perustuu täysin asiakkaaseen.

"Asiakas on menossa ystävättärien kanssa teatteriin ja haluaa ostaa teatterikengät. Kengät olisivat mielellään mustat, jotta ne käy kaikkien asukokonaisuuksien kanssa. Pari senttiä korkoa pitää olla.

Tarvekartoituksen jälkeen esittelen eri ratkaisuja. Jos on leveämpi- tai kapempilestistä jalkaa, niin sovitetaan joko mobils- tai normaalilestistä kenkää. Ratkaisujen kohdalla kerrotaan tuotteesta lisää sen mukaan, onko merkki asiakkaalle ennestään jo tuttu.



"Näytän asiakkaalle eri ratkaisuja. On nilkkureita, jotka ovat lämpimiä talven tullen. On pienikantaisia korkokenkiä, jotka ovat ympärivuotisia. Esittelen myös kengät, jotka itse ostin pari viikkoa sitten siistien vaatteiden käyttöön. Varmasti toimivat myös teatterikäytössä.

Asiakaslähtöistä lisämyyntiä tehdään asiakkaan tarpeiden mukaan. Tarvitaanko kenkään lisäpohjallista? Tarvitseeko jalka pientä lisätukea?

"Asiakkaalla näyttää vain hieman liian isolta kenkä. Muuten kenkä olisi aivan täydellinen ja asiakas harmittelee, kun ei niin kiva kenkä meinaa toimia toiselle jalalle. Ehdotan asiakkaalle, että kokeillaan ohutta pohjallista toiseen kenkään. Asiakas on tyytyväinen.

Kun asiakas on kokeillut eri ratkaisuja, asiakas itse päättää kaupan, eli mitkä kengät joko ei lähde tai lähtee mukaan. Joskus tämä päätös tulee ensimmäisten kenkien kohdalla, ja joskus viimeisten kenkien kohdalla. Jos asiakas tilaa joko tehtaalta tai toisesta liikkeestä (Tampereelta) kengät (toinen koko tai joku tietty malli), kaupan päättäminen siirtyy myöhempään.

"Asiakas on tyytyväinen ja katsoo peiliin mielissään tästä ratkaisusta. Aina ennen on saanut jahkailla kun toinen jalka on ollut hieman pienempi. Nyt ongelma on ratkaistu, ja ihanaa, hienot teatterikengät on nyt jalassa! Ja kuinka mukavat ne onkaan jalassa! Asiakas päättää,  että nyt mennään kassalle. Asiakkaan tyytyväisyys tuo aina hyvän mielen.

Maksuehdot ja maksutavat näkyy myyntiprosessissa siten, että kassalla asiakas joko maksaa kortilla tai käteisellä.

"Siirryttyämme kassalle asiakas ottaa jo valmiiksi kortin lompakostaan ennen kuin kerkeän kysymään maksetaanko käteisellä vai kortilla. Kortilla ilmeisesti.

Jälkitoimet: Mephistossa (Hki) laitamme ensimmäisen suojakerroksen asiakkaan kenkiin, siivoamme paikat, sekä tilanteen mukaan tilaamme asiakkaan haluamat kengät Tampereelta tai tehtaalta. Ilmoitamme asiakkaalle kun

"Käyn laittamassa suojasuihkeen kenkiin, jotta asiakas saa halutessaan laitettua kengät suoraan jalkaan. Maksun aikana pakkaan asiakkaan kengät hyvin ja suosittelen suojaamaan kengät kerran kuussa. Toivotan hyvää joulunodotusta, sekä Tervetuloa uudelleen.
*Asiakastilanne oli oikea myyntitapahtuma.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Mephisto Shop Helsinki


Olen päässyt hyvin vauhtiin työharjoittelussa Mephiston kenkäkaupassa, Annankatu 34:ssa, Helsingissä. Mephisto myy "worlds finest footwear", eli maailman parhaat kengät. Kenkien rakenne on tehty käveltäviksi. Kengänpohjassa on ilmatyynyjä, jotka pehmentävät askellusta. Mephiston kengät tehdään käsitöinä, 100-160 eri vaiheissa, Pohjois-Ranskassa.


Kuva Ranskan tehtaalta


Asiakkaisiin kuuluu aikuiset naiset ja miehet, jotka haluavat laadukkaat kengät jalkaansa. Mephiston kengät ovat laadukkaita sekä erittäin arvostettuja kenkiä. Lähes päivittäin asiakas tulee kertomaan kuinka on jalassa olevat kengät palvelleet 10 vuotta.

Mephiston kilpailijoihin kuuluu brändiltään samankaltaiset, kuten Lloyd ja Arche. Mephisto erottautuu joukosta ehdottomasti pohjaratkaisullaan SOFT-AIR-TECNOLOGY ja laadullaan.